Tekstiilien tuottajat eri elinkaaren vaiheessa
Tekstiilituotannon elinkaari sisältää useita erilaisia vaiheita ja tuottajia. Tekstiilituotanto voidaan jakaa alkutuotannon ja loppuvaiheen tekstiilihuollon, kierrätyksen ja hävityksen kaarella useaan eri elinkaaren vaiheeseen. Tekstiilituotanto alkaa raaka-aineen jalostamisesta langaksi ja kankaaksi ja päättyy siihen kun tekstiili on niin kulunut, että se on korjauskelvoton. Tällöinkin se voi kuitenkin vielä kelvata kierrätykseen ja esimerkiksi teollisuuden raaka-aineeksi. Näiden elinkaaren ääripäiden välille mahtuu kuitenkin useita eri yrityksiä ja toimijoita.
Vaatteiden ja muiden tekstiili- ja muotialan tuotteiden valmistus
Suomessa toimi 1980-lukuun asti useita tekstiilialan tuotteita valmistavia yrityksiä. Taloudellisen taantuman takia näistä monet ovat lopettaneet. Vaikeat ajat eivät kuitenkaan ole selitys lopettamiselle, koska esimerkiksi Sievin jalkine oy on muiden yritysten lopettaessa kasvattanut toimintaansa, lisännyt henkilökuntaa sekä myyntiä. Liikevaihdollisesti tarkasteltuna muotivaatteiden valmistus on toiminnasta kaikkein kannattavinta. Tämä ei ole yllätys, koska Suomessa toimii useita nuoria ja lahjakkaita vaatesuunnittelijoita ja tekstiilitaiteilijoita.
Tekstiilin ja muodin tukku- ja vähittäiskauppa
Suomessa on eri paikkakunnilla useita kivijalkakauppoja, jotka ovat erikoistuneet tekstiilituotteisiin ja muotiin. Monet näistä kaupoista toimii myös verkossa, jossa verkkokaupan kautta on mahdollista tilata heidän myymiään tuotteita. Joku on joskus sanonut, että jos haluat tehdä konkurssin, niin varmin tapa tähän on aloittaa kivijalkakauppiaana. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa esimerkiksi erikoistuneiden muotiliikkeiden osalta. Moni näistä yrityksistä menestyy varsin mukavasti. Kilpailu on kuitenkin realiteetti, koska suuret ketjuliikkeet, kuten H&M, KappAhl, Stadium, Vero Moda ja XXL ovat vallanneet ison osan tekstiilituotteiden markkinoista. Vastaavasti myös ulkomaiset verkkokaupat tarjoavat runsaasti erilaisia ostovaihtoehtoja. Suomalaiselle kuitenkin paras ratkaisu on pitää tekstiilituotanto ja työt täällä Suomessa.
Tämä päivänä vaatteita ostetaan perinteisistä vaatekaupoista, mutta myös marketeista, tavarataloista, urheilukaupoista sekä koti- että ulkomaisista verkkokaupoista. Vaatteiden ostaminen on hajaantunut ja alan kehityksen hahmottamista vaikeuttaa myös kuluttajien välinen vertaiskauppa, jota tapahtuu kirpputoreilla sekä erilaisten sähköisten myyntikanavien välityksellä.
2010-luku on ollut suomalaiselle tekstiili- ja vaatekaupalle vaikea, mutta nyt tunnelin päässä näkyy kuitenkin jo valoa. Liikevaihto on vuonna 2017 kääntynyt Tilastokeskuksen toimiala-analyysin mukaan kasvusuuntaan kotimaan myynnissä. Vastaavasti myös ulkomaan vientitoiminta on jo pidempään ollut hienoisesti nousujohteista.