Vaatebrändi vai vaatteet brändinä?

Brändit trendikkyyden mittarina?

Kun pohditaan mikä on brändi, niin sillä tarkoitetaan yleensä tuotemerkkiä, jolla on laaja tunnettavuus, joka on syntynyt esimerkiksi markkinoinnin avulla. Kun me käytämme brändituotteita, niin me olemme osa sen identiteettiä. Tämä on kaksijakoista: käyttäjinä me tuomme tuotteelle näkyvyyden kautta lisäarvoa ja vastaavasti tuote esimerkiksi vahvistaa meidän identiteettiämme ja sosiaalista asemaamme. Ei ole sama jos käytämme jostain tarjouskaupasta hankittuja vaatteita, kun voisimme käyttää brändituotteita, kuten Marimekkoa.

Tekstiili itsessään voi olla tavaramerkki. Kuvitellaanpa vaikka Steve Jobs ilman poolopaitaa. Lähes mahdotonta, sillä poolopaita oli merkittävä osa Jobsin henkilöbrändiä.

Perinteisiä suomalaisia brändejä – Marimekko ja Sievin jalkine

Suomalaisten tekstiilibrändien lippulaivana voidaan pitää 1950-luvun puolivälissä perustettua Marimekkoa, joiden tekstiileissä yhdistyy Armi Ratian muotoilu, kekseliäisyys, yhdisteltävyys ja helppohoitoisuus. Marimekon tuotteet on tunnistettavissa muotoilustaan mutta myös vuonna 1954 suunnitellusta ajattomasta logostaan, joka tuotteissa on aina ulkopuolella ja selkeästi näkyvissä. Marimekko on myös osa Suomen brändiä. Tuotemerkki on ehkä Nokian lisäksi Suomen tunnetuin tuotemerkki ulkomailla. Kesäaikaan on lähes mahdottomuus löytää Helsingistä tai Naantalin Muumimaailmasta japanilaista turistia, jolla olisi mukanaan tuote, jossa ei näy Marimekon kuosia tai logoa.

Sievi on 1950 -luvun suutarin verstaasta kansainväliseksi brändiksi kasvanut yritys. Sievi on työturvallisuuden ammattilaisen brändi ja Pohjois-Euroopan suurin jalkinevalmistaja, joka on erikoistunut tyylikkäisiin ja mukaviin työjalkineisiin.

Uusia suomalaisia brändejä – Minna Parikka ja Ivana Helsinki

Minna Parikka on suomalainen jalkinesuunnittelija, joka on onnistuneesti brändännyt nimellään suunnitelmansa jalkinemalliston, joka on myynnissä yli 25 maassa. Ivana Helsinki on suhteellisen uusi, mutta kuitenkin jo 20 vuotta vanha muotitalo, jonka on perustanut sisarukset Paola ja Pirjo Suhonen. Brändi tunnetaan käsityöstä, omaperäisestä kuvioinnista sekä kirkkaista väreistä.

Ollaan brändeistä mieltä suuntaan tai toiseen, niin mukavuus, helppohoitoisuus ja kestävyys ovat kuitenkin ominaisuuksia, joista kannattaa maksaa. Usein näihin kuitenkin liittyy jokin brändi. Tutkimusten mukaan yli 40 % suomalaisista ostaisi kotimaisia vaatemerkkejä ja noin 50 % ostaisi kotimaisia tuotteita, mikäli niitä olisi paremmin saatavilla. Tämä kertoo, että suomalaisuus ja suomessa valmistettu on brändi, jota kannattaa vaalia.